Janne Pohjala is on Facebook. To connect with Janne, log into Facebook.
Janne Pohjala is on Facebook. To connect with Janne, log into Facebook.
Janne Pohjala, profile picture

BBC:n toimittaja Deborah Cohenin mukaan WHO päätyi tutkimustiedon perusteella keväällä kantaan ettei maskeista ole hyötyä, mutta päätti suositella maskeja jouduttuaan poliittisen lobbauksen kohteeksi.

WHO:n suurimmiksi rahoittajiksi ovat nousseet ohi valtioiden USA:n demokraatteja lähellä olevat miljardöörit, joten lobbauksen suunta on varsin selvä, kellä on valtaa vaikuttaa YK:n ja WHO:n toimintaan.

Tämä ei minusta jätä epäselvää, maskit olivat USA:n Demokraattisen puolueen ja sitä tukevien miljardöörien politiikan väline Trumpia vastaan. Maskeille lobattiin WHO:n suositus, jotta maskeista tuli politiikan tunniste.

Suomessa STM:n raportti aivan oikein osoitti ettei maskeista ole hyötyä ja siksi niitä ei ole aiemminkaan käytetty influenssakausina, mutta kun WHO suositteli maskeja, STM:n raportti kirjoitettiin uusiksi poliittisin perustein, osoittamaan maskeista saatavan hyötyä.

On helvetin huolestuttavaa että muutama miljardööri saa lobattua YK:n siten että miljardit ihmiset kulkevat nyt maski päässä perusteetta, sadat miljoonat maskipoliisit vahtivat ja ihan oikeat poliisit pidättävät ihmisiä jos ei ole maskia.

Eikä mikään perustu tieteeseen vaan rahaan ja lobbaamiseen, eli korruptioon. Olemme tukevasti tieteen jälkeisessä ajassa. eikä kukaan uskalla nousta tätä vastaan.

Muutama promille maailman väestöstä olevia miljardöörejä heiluttaa koko maapalloa miten haluaa lahjottuaan siihen vaikuttavat tahot. "lääketieteen" ja "ilmastotieteen" alat YK:sta on korruptoitu, eikä taida YK:n kemiallisten aseiden OPCW:kään olla siitä vapaa.

https://twitter.com/deb_cohen/status/1282244773030633473

May be a Twitter screenshot of 1 person and text that says 'Deborah Cohen @deb_cohen Vastauksena käyttäjälle @deb_cohen We had been told by various sources WHO committee reviewing the evidence had not backed masks but they recommended them due to political lobbying. This point was put to WHO who did not deny We said some people think we should not wait for RCTs before putting policies in place Kăănnă twiitti 12.25 ip. 12. heinäk. 2020 Twitter Web App 934 uudelleentwiittausta 356 Twiitin lainaukset 1 477 tykkäystă'
Janne Pohjala, profile picture
Janne Pohjala
Cohenin tiedot British Medical Journalissa. Hän on tehnyt BBC:lle tiedeohjelmia:

Deborah Cohen

Competing interests
I declare that that I have read and understood BMJ policy on declarations of interest. I hereby declare the following interests, according to the policy.

© I have the following interests to declare:

Personal
I have received payment for reporting programmes for the current affairs strands BBC Newsnight and Channel 4 Dispatches.

I have co-authored papers with academics and doctors that have been published in The BMJ as part of our investigations strategy.

I have spoken at conferences and other meetings. In line with The BMJ’s policy, I have accepted necessary and reasonable paid-for travel and accommodation from meeting organisers only when the organisation is a not-for-profit one and receives no funding from the drug, device and biotechnology industries

Organisational
All research papers, analysis articles and features that I submit to The BMJ undergo assessment and peer review by our external advisers.

https://www.bmj.com/about-bmj/editorial-staff/deborah-cohen
3 wksMore
Jopi Harri, profile picture
Jopi Harri
Merkillepantavasti ympäristöpuolueita ei huoleta vähääkään se, että maailman merissä uiskentelee pian tuhat miljardia naamaria, joiden hajoaminen mikromuoviksi kestää 500 vuotta.
3 wksMore
Timpe Ahonen, profile picture
Timpe Ahonen
Suomessahan maskipakko tuli myös täysin lääketieteen vastaisesti professorien Martin Scheininin ja Heikki Patomäen johtaman työryhmän vertaisarvioimattoman hölynpölytutkimuksen perusteella. Kummallakaan edellämainituilla ei ole MITÄÄN lääketieteellistä pätevyyttä. Varmaan huomasit tämän erittäin tärkeän säikeen. https://www.facebook.com/timo.ahonen.73/posts/5070504979658459?comment_id=5071740342868256

Ei ole olemassa YHTÄÄN vakavasti otettavaa tutkimusta siitä, että maskien käytöstä olisi hyötyä viruksenMore torjunnassa, koska NÄYTÖT ovat nolla. Zero. Zilch. Zip. Saksan Jenan tilaustutkimus on, missä maskipakko asetettiin kokoontumiskieltojen aikaan Huhtikuussa 2020, juuri siinä kohdassa kun influenssavirustartunnat olivat lähteneet keväällä aina muutenkin tulemaan alas. Se tutkimus jätti täysin huomioitta myös sen, että saman maskipakon aikana tartunnat lähtivät taas syksyllä räjähdysmäiseen kasvuun. Tutkimus ja Iltalehden uutinen olivat katkaisseet graafin juuri "sopivasta kohdasta".
‍‍

‍‍

Sen sijaan meillä on KYMMENIÄ lääketieteellisiä tutkimuksia, joilla voidaan kiistatta näyttää että… More

May be an image of 1 person and text that says 'Emeritaprofessori Marjukka Mäkelä: -Viidestä löytämästämme tutkimuksesta neljässä kasvomaskit eivät estäneet tartuntoja ja yhdessä vaikutusta oli jonkin verran pienessä valikoituneessa alaryhmässä. Tutkimusten perusteella kokonaisuutena ei voi katsoa, että kasvomaskit estäisivät hengitysinfektioiden tartuttamista. -Johtopäätös ei ole muuttunut mihinkään. Kaiken kaikkiaan ei ole uutta tutkimusnäyttöä siitä, että maskit väestössä käytettyinä vaikuttaisivat infektion leviämiseen. -Kun nyt katsoo tilannetta Euroopassa, suositus tai pakko ei liity mitenkään siihen, että epidemia leviäisi hitaammin. t/viyse ehnyt-professori-marjukk/2983706'
3 wksMore
Pertti Mäkäräinen, profile picture
Pertti Mäkäräinen
Kiitos Janne että uskallat ja jaksat tehdä työtä tän korona huijauksen paljastamiseksi.
3 wksMore
Jouni Latvala, profile picture
Jouni Latvala
Sulla on päivityksissä enemmän ideaa ja pointtia kuin noissa kansan uutisissa, iltapravdoissa ja muissa yhteensä. On sitten kyse sitikan valonapeista tai koko maailman sekoittaneesta ostetusta psykoosista. Kiitos!
3 wksMore
Jari Jakonen, profile picture
Jari Jakonen
Jos ajatellaan rahoitusta, niin tutkimusten rahoitus on muuttanut luonnettaan lähes toisenlaiseksi - hyvin erilaiseksi viimeisen 10-15 vuoden aikana. Esimerkiksi EU tekee suuria tutkimusohjelmia, jotka on poliittisesti valittu ja joittenka tutkimusteemat on hyvin tarkkaan pureksittu etukäteen. Olen niihin osallistunut viimeisen 15 vuoden aikana vajaan kymmeneen sellaiseen.

En muista että olisin yhtä ainutta uutta ideaa nähnyt näissä tutkimusohjelmissa tuotettavan, koska ne ovat etukäteen mietittyjä hankkeita. Jotta sä saisit sellaisen läpi sun täytyy käyttää juuri näitä ennakkoon pureksittuja ajatuksia - lausua ne jopa samassa sävyssä ja sitten myöhemmin raportoida ne tulokset uudelleen.

Eihän tällä tietenkään ole mitään mieltä eikä merkitystä tieteen kannalta eikä myöskään yhteiskunnan kannalta. Kyseessä on valtava tutkimusrahojen virhekäyttö.

Tutkijoitten omien lähtökohtien perusteella tehtävä ideoiden rahoitus on huomattavasti vähentynyt. Sen merkitys ja osuus on erittäin vähäinen. Euroopan tasolla on ainoastaan ERC-järjestö, joka on ylläpitänyt tätä alhaalta päin tulevien ideoiden rahoitusta ja huippututkimusta. Nyt suunnitellaan senkin lakkauttamista.

Oulun yliopiston avaruusfysiikan professori Kalevi Mursula 15.8.2020 (07:38)

https://youtu.be/Eqg8EmsGO2A?t=457
May be an image of 1 person
3 wksMore
Lasse Laaksonen, profile picture
Lasse Laaksonen
Ja taas unohdat Aasian menestyksen. Aina maskit.
3 wksMore
Richard van Wetten, profile picture
Richard van Wetten
Otaneen huomioon että kirurgimaskit, N95 tai FFP2 tai -3 hengityssuojaimet eivät ole höyrytiivit. Vai milla tavalla kuvetelaan että K on kiinnitynnyt molekyyliin?
3 wksMore
Lasse Laaksonen, profile picture
Lasse Laaksonen
Herrat ovat varmaan nähneet eläessään lumiaitoja? Lumiaita vuotaa kuin seula. Silti se pitää pahimmat lumet loitolla. Suojaimet eivät ole 100%. Silti pitä pahimmat virukset loitolla. Ks Taiwan, SIngapore, Vietnam jne jne.
3 wksMore